Jokinen ja Pyykkö mestareiksi hirvilajien SM-kilpailuissa

Liperiläiset nuoret Ate Jokinen ja Venla Pyykkö arvioivat ja ampuivat sekä Pyykkö lisäksi juoksi suomenmestareiksi hirvilajien SM-kilpailuissa. Jokinen teki myös S13-sarjassa uuden suomenennätyksen.

Noponen heitti ennätyksensä

Ylämyllyläinen Sara Noponen oli yksi Kalevan kisat -viikonlopun esiurheilijoista eli kuudesta lapsesta, jotka oli valittu mukaan aikuisten sarjoihin tavoittelemaan ennätyksiään.

Yllätyksen T15-joukkue aikoo lopputurnaukseen

Ylämyllyn Yllätyksen T15- joukkue jatkoi kotiottelulla matkaa kohti ikäluokkansa SM-lopputurnausta. Joukkue voitti Liiga Pohjoisen yläloppusarjassa KuPS:n maalein 2–1. Kuudesta yläloppusarjan joukkueesta viisi pääsee lopputurnaukseen.

Ukrainalaistytöt odottavat innolla tulevaa kouluvuotta Rääkkylässä

Monen nuoren odotus päättyy, kun koulut käynnistyvät jälleen torstaina. Rääkkylässä ensimmäisen luokan aloittaa 11 lasta. Heidän lisäkseen uuden opintien edessä ovat myös heinäkuussa Rääkkylään Ukrainan sotaa paenneet kymmenvuotiaat Valeriia Morozova ja Milana Mykytina.

Sähkö virtaa hallitusti

KOLUMNI Meidän perhe aloitti uuden yhteisen harrastuksen. Hauskuuteen kuuluu, että leivänpaahdinta ei rasiteta aamutunteina. Maanantaina töihin lähtiessä napsautin lämminvesivaraajan automaattisulakkeet pois päältä. Kotiin tullessa akullinen kaiutin pauhasi marshallin sijaan.

Päiviä laskien ekalle luokalle

Ylämyllyläinen Sulo Silvennoinen odottaa jo innosta pinkeänä tulevaa ensimmäistä kouluvuottaan. Ainakaan koulua edeltävinä päivinä ei jännitystä ole ollut havaittavissa.

Lukuvuosi käynnistyy aina uudelta pohjalta

Elokuussa vuonna 1988 lukuvuoden aloituksen tunnelmista kertoiltiin Kotiseutu-uutisissa muun muassa tähän tapaan. ”Koulun alkuun oli enää pari, kolme viikkoa – eikä Matilla ollut vielä koulureppua. Tätä Matin oli vaikea ymmärtää, olihan repun tarve itsestäänselvä asia. Eihän koulunkäynnin aloittamisesta ilman reppua tule kerta kaikkiaan yhtään mitään.

Koivukujan rivitalon purku sai euroja

Rääkkylän kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kunta myöntää 139 000 euron määrärahan Kiinteistö Oy Rääkkylän Vuokrataloille SVOP-rahoituksena. Valtionkonttori edellyttään omistajan osallistumista tervehdyttämisohjelmaan.

Avustusta haetaan 0,5 miljoonaa

Rääkkylän kunnanhallitus päätti maanantaina, että kunta hakee puolen miljoonan harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta tälle vuodelle.

Päällystystyöt Liperin ja Ylämyllyn välillä alkoivat

Kirkonkylän ja Ylämyllyn väliä ajavat saivat ihmetellä viime viikolla tien sivuun siirrettyjä kivenmurikoita, jotka oli kaivettu ajoväylältä tai sen laitamilta. Kyse oli murikoista, jotka oli poistettu tämän viikon alussa alkaneen päällystyön alta.