Seurakuntalottoa?

Jos tämän palstan aiheen valitsisi tänään kiihkeimmän kiinnostuksen mukaan, aihe olisi ilman muuta Liperiin tulleet lottovoitot, yhteensä neljä miljoonaa euroa kuukauden sisällä. Näillä kahdella lottovoitolla hoitelisi sekä Liperin että Rääkkylän seurakuntien vuoden menot ja veroilla kerättävät varat jäisivät pahan päivän varalle, vaikkapa heikompiosaisten auttamiseen ja tulevaisuuteen varautumiseen.

Tällä viikolla ajatukset on kuitenkin syytä kohdistaa viikonlopun seurakuntavaaleihin. Sekä Rääkkylässä että Liperissä varaudutaan siihen, että hyvä, jos viidennes jäsenistä vaivautuisi vaalipaikalle. Äänestysvilkkauden pelätään nytkin jäävän alle 20 prosenttiin.

Tänä päivänä molemmissa seurakunnissa on kuitenkin erityisiä syitä äänestää ja valita seurakuntien luottamushenkilöiksi osaavat ja luottamustehtävästään kiinnostuneet henkilöt. Yksi syy liittyy keskeisiin henkilöiden vaihtumiseen seurakuntien johdossa. Rääkkylässä vaihtui kirkkoherra äskettäin, Liperissä uuden kirkkoherran vaihtuminen on edessä vuoden kuluessa. Eritoten uudet keskeiset virkamiehet tarvitsevat toimivan ja yhteen hiileen puhaltavan luottamushenkilöstön rinnalleen.

Markus Kontiaisen tulo Rääkkylän kirkkoherraksi mahdollistaa uuden ilmapiirin koko seurakuntaan. Viime vuosia ovat sävyttäneet sisäiset erimielisyydet ja kielteinen julkisuus tuomiokapitulin kannanottoineen. Seurakunnan ilmapiiri on rakoillut ja huomio kohdistunut toiminnan kannalta vieraisiin ja epäolennaisiin asioihin. Valitettavasti vaalien allekin nuo erimielisyydet näyttävät vielä heijastuvan. Nyt olisi aika ja mainio tilaisuus lähteä puhtaalta pöydältä. Uuden kirkkoherran ja yksituumaisen, eteenpäin katsovan, luottamushenkilöstön voimin olisi kaikki mahdollisuudet karistaa menneisyys ja eheyttää seurakunta sisäisesti.

Liperissä kirkkoherra Heikki Holkerin virkakausi tuntuu loppuvan vasta hyvään alkuun päästyään, inhimillisesti katsoen liian varhain. Ikä edellyttää tehtävän jättämistä, vaikka hyvin moni paimenestaan pitänyt seurakuntalainen olisi hänelle virkavuosia vielä toivonutkin.

Seurakunnissa eletään muutenkin monin tavoin murrosvaiheessa. Jäsenkato askarruttaa, eikä siihen näytä olevan helppoa ratkaisua. Jos kirkko kallistuu vapaamielisyyteen, jättää moni vahvasti olemassa oleviin arvoihin uskova jäähyväiset. Jäykästi muutoksia vastustava kirkko taas menettää jäseniään erityisesti nuoremman polven keskuudesta. Vain jokin merkittävä yhteiskunnallinen muutos voisi kääntää suunnan, eikä sellainen muutos ole välttämättä toivottava.

Nykymuotoiset jumalanpalvelukset ovat jo herättäneet seurakuntien sisällä muutostarpeen, ja tätä muutosta joutuvat tulevat valitut pohtimaan ja toteuttamaan. Jos tavanomainen jumalanpalvelus kokoaa kirkkoon parikymmentä ihmistä, paljolti kerrasta toiseen samoja, on uusien vaihtoehtojen hakeminen aivan välttämätöntä. Näitä uudistuksia tekevät tulevat päättäjät.

Hyvin moni seurakuntalaisista lähestyy kirkkoa lähinnä silloin, kun kutsutaan; häissä, hautajaisissa, ristiäisissä. Hyvä näinkin, sillä nämä elämänvaiheet voivat olla monelle heräte, jossa huomataan seurakunnan merkitys ja yhteyden tarve.

Yhä enemmän seurakuntien vastuulle on siirtymässä myös huolenpito heistä, jotka todella huolta ja tukea tarvitsevat. Kuntien kiristyvä talous ohjaa ihmisiä etsimään apua muualta. Seurakunnasta on helpompi saada henkistä tukea kuin sosiaalitoimistosta. Taloudelliseen tukeen mahdollisuudet tuskin kasvavat, mutta toiminnan keinoihin on haettava monipuolisuutta, uusia tapoja.

Ei ole samantekevää, ketkä päättävät seuraavan nelivuotiskauden ajan. Sunnuntaina, varsinaisena vaalipäivänä, meillä on tilaisuus vaikuttaa ja valita päättäjiksi osaavat ja asioihin paneutuvat ihmiset – nuorten panosta unohtamatta.

Jaa:

Facebook