Mielipide: Kesäkierros lapsuuden maisemissa
Kesäinen sunnuntaipäivä ja taivaalta lämmittävä aurinko olivat kuumimmillaan, kun oven eteen pysäköi auto ja herrasmies tuli hakemaan minua retkelle. Tarkoitus oli kiertää minun elämänpiirini. Tietenkään emme voineet lähteä entiseen karjalan kotiini, vaan lähinnä kiersimme Liperiä.
Jarmo Ratinen ja Jorma Jurvanen olivat tämän hienon asian oivaltaneet ja lupasivat kuljettaa sopivan suunnitelman mukaan minua. Olin kovasti otettu.
Selkärannalta aloitettiin. Siihen missä meidän koti mökkimme sijaitsi, oli rakennettu hieno paritalo ja mökki oli purettu pois. Tunsin tienoon hyvin, olihan se aika ehkä perheemme onnellisinta aikaa. Köyhiä oltiin mutta ei kipeitä. Lapsia syntyi mökkiin jos toiseenkin.
Nuoruus ja elämänjano kannattelivat paremman huomisen odottamiseen.
Seuraavaksi ajelimme lähempänä rantaa, näimme uusia taloja ja vähän vanhempia. Sitten suunnattiin kohti Kaatamontietä, jonka varsille siirtolaisasutus syntyi 40- ja 50-lukujen vaihteessa.
Kun lopulta tiekin tuli, pääsivät nuoremmat sisaret jo kouluihin kirkonkylälle. Ja minä, isän myllykuorman päällä kiharoita ottamaan.
Mutkanvaaran koulu näyttäytyi lehvikön takaa. Se oli minun yliopistoni, josta valmistuin ammattitaidottomaksi ihmiseksi.
Jarmo ohjasi auton Huussan Erkkiä tapaamaan. Tunsinhan minä hänet, vaikka nuorempi onkin. Taisinpa kerran käydäkin marjareissulla. Erkillä on aivan ihana mökki siellä suurten kuusien kätköissä. Ei sähköä eikä muita vempaimia. Erkki kiehautti pannukahvit, kun katselimme vanhoja kuvia ja juttelimme viisaita. Tunsin ihan, miten vanhojen aikojen siivet levittäytyivät yllemme. Näin täällä elettiin, myös meillä, ei sähköjä eikä katuvaloja.
Erkin luota ajelimme sitten Ojalahteen. Jormalla saattoi olla muistikuvia, kun Eino isä ajeli moottoriveneellä meillekin ja Ikosilla naapurissa oli iso vene, jolla pääsimme elokuviin kirkolle. Pyörät vain kyytiin ja niillä loppumatka Siikasalmesta kylälle.
Haikeaa oli ajaa kotipihaan, joka oli tuttu lapsuusajoista. Aitan rapulla istuin eräänäkin yönä, kun minua kosittiin. Olin vielä lapsellinen ja minua vain nauratti. Niin nauru? Unohtuiko se tänne, kun läksin viimeisen kerran? Kun oikein muistelin, sellaista elämäniloista naurua ei enää ole.
Uusien asukkaiden tytär jutteli kanssamme ja sanoi, että koti oli aivan ihana. Se oli minun kotini, siellä oli jalanjälkeni, nuoren käteni kosketus koivun kyljessä. Pienten lasten iloisia ääniä. Sisarukset.
Mutta nyt, parhaimmat kiitokset näille kanssa matkaajilleni, Jarmolle ja Jormalle Tämä oli hienoin kesäjuttu kautta aikojen minulle. Ja Erkille kiitokset vieraanvaraisuudesta. Katselehan marjapaikkoja syksyksi. Minä en metsään enää kykene, mutta onhan näitä nuorempia.
Hyvää kesänjatkoa kaikille.
Liisa Tolvanen
Tietoa kirjoittajasta
Toimitus
Liperin ja Rääkkylän paikallislehti vuodesta 1966. Kotiseutu-uutisten sivut syntyvät Liperissä ja Rääkkylässä viiden työntekijän voimin. Oman värinsä lehteen tuovat vakituiset avustajat ja pitkäaikaisen paikallistuntemuksen omaavat kirjoittajat.