SM-hiihdoista vaisu saalis

Viime viikonloppuna suksittiin Vantaalla suomenmestaruuksista sprintissä, parisprintissä ja 20 kilometrin perinteisen hiihdossa. Liperin Hiihtoseuran edustajista parhaimman tuloksen tekivät Iitu Vuorma ja Anni Kaipainen sunnuntaina parisprintissä, jossa kaksikko sijoittui seitsemänneksi jääden pronssitilasta vajaan minuutin.

Yllätys futsalin T19-lopputurnaukseen

Ylämyllyn Yllätys T19-joukkue varmisti paikkansa Futsal-liigan lopputurnauksessa viime viikonloppuna, kun se nappasi täydet kolme pistettä 9–1 kotivoitolla Tikkurilan Palloseurasta.

Yllätyksen Mustonen maajoukkueleirille

Ylämyllyn Yllätyksessä pelaava Topi Mustonen on valittu jalkapallon U16-maajoukkueleirille, johon kutsuttiin vuonna 2008 tai myöhemmin syntyneitä pelaajia. Leiri järjestetään Eerikkilässä 12. helmikuuta alkaen.

Painimolskilla keho haltuun

Liperin Taimi Paini ry on johdattanut nuoria ja vähän varttuneempiakin painimatoille vuodesta 2013 lähtien, tosin seuran alkuaskeleita otettiin jo 1970-luvulla.

Yllätys NiemU:n seuraksi miesten Kolmoseen

Ylämyllyn Yllätys pelaa tänä kesänä miesten Kolmosessa. Asia varmistui lopullisesti Suomen Palloliiton julkaiseman lohkojaon perusteella. Lohko AC2:ssa pelaa kahdeksan joukkuetta.

Roivas hiihti historiaa

Liperiläislähtöinen Kati Roivas teki suomalaista hiihtohistoriaa ottamalla kolmannen peräkkäisen palkintokorokesijan Ski Classics Pro Tourilla. Roivas sijoittui kolmanneksi sarjan kuudennessa osakilpailussa Sveitsissä viime lauantaina.

Yllätyksen voittoputki katkesi

Ylämyllyn Yllätyksen T19-futsaljoukkueen taival liigassa alkoi tänä vuonna tappiolla. Kyseessä oli kauden ensimmäinen kerta, kun joukkue ei voittanut otteluaan. Viime lauantaina espoolainen GFT voitti Yllätyksen kotipelissään maalein 7–6.

Jekku pyrkii pudotuspeleihin

Liperiläinen salibandyseura Jekku päätti tämän vuoden pelinsä miesten kolmosdivisioonassa voitokkaasti sunnuntaina Ylämyllyn koululla pelatussa turnauksessa. Vuoden päätöspelissä Jekku kukisti kuopiolaisen Bärbär Unitedin maalein 5–3.

Maaleja mättäen lohkokärjessä

Ylämyllyn Yllätyksen T19-futsaljoukkue lähtee joulutauolle puhtaalla pelillä. Tämän vuoden viimeisissä peleissä Yllätys kävi kaapimassa kaksi vierasvoittoa pääkaupunkiseudun joukkueista.

Yllätys jyrää T19 Futsal-liigassa

Ylämyllyn Yllätyksen voittoputki jatkui T19 Futsal-liigassa. Yllätys voitti viime lauantaina kotipelissään espoolaisen EBK:n ja somerolaisen SoVo:n yhteisjoukkueen maalein 4–3. Ylyn maaleista vastasivat Sofia Parkkinen kahdella osumallaan sekä Henna Hirvonen ja Peppi Varonen, joka valittiin kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi.