Uutisia nuorille

PÄÄKIRJOITUS Parhaillaan vietetään Uutisten viikkoa, joka vanhalta nimeltään tunnetaan koululaisten sanomalehtiviikkona. Lukuisat mediatalot ovat lähettäneet kouluille luettavaa. Näin myös Kotiseutu-uutiset: Liperin ja Rääkkylän opinahjot ja päiväkodit ovat saaneet rapisteltavakseen paikallisuutisia. Me toimituksessa toivomme, että lehtiä kulutetaan, leikellään, liimaillaan ja rutistellaan ahkerasti.

Iso muutos, pitkä maltti

KOLUMNI Liikennöinti on viime päivinä ollut kohtuullisen haastavaa, kun pienemmät tiet muistuttavat paikka paikoin enemmän luistelurataa kuin autotietä ja isommat tiet puolestaan uima-allasta kuin valtaväylää. Sutjakkaita olosuhteita on riittänyt myös jalankulkuväylillä.

Liukkaasti vuosi käyntiin

KOLUMNI ”Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää”, laulettiin eräässä suomalaisessa kansanlaulussa. ”On työnteko huipussaan, kun mittari on pohjassa.” Sitähän se talvella on, ainakin näillä leveysasteilla. Jos et rämmi lumessa, niin silloin vähintään kaksinumeroiset pakkaslukemat värittelevät nenukkia punaisemmaksi ja hytinä iskee luihin ja ytimiin. Mutta eihän tätä talvea ole todennäköisesti jäljellä enää kuin kolmisen kuukautta ja sitten aurinko

Uusia taitoja oppii tekemällä

KOLUMNI Pirttiin saapuva kohtaa lämpimän tunnelman. Se syntyy hymyilevistä ikäihmisistä, iloisista tervehdyksistä ja odottavista katseista. Keskelle nostetut rukit muistuttavat, että tänä iltana ohjelmassa on jotain erityistä. Metka Paapolassa paijataan tänään suortuvia.

Joululahjaksi hyvää oloa tuovaa lihaskäsittelyä

Joululahjojen kanssa tuskailu voi aiheuttaa harmaita hapsia ja pahimmillaan jopa jäykkyyttä niskassa. Omaan tai läheisen hyvinvointiin panostaminen on aina hyvä idea vaikkapa joululahjaksi. 

Vapaus on vastuuta

PÄÄKIRJOITUS Sananvapaus on oikeus, johon sisältyy suuri vastuu. Oikeutta tässä sosiaalisen median täyttämässä yhteiskunnassa on opittu käyttämään liiaksikin; vastuu tuppaa vauhdissa unohtumaan. Siinä missä median tehtävä on olla vallan vahtikoira ja sananvapauden turvaaja, sen on samaan aika noudatettava lakia, yhteisiä journalistisia pelisääntöjä ja lehden omia linjauksia esimerkiksi paikallisuudesta ja tasapuolisuudesta.

Onko leikkiä ilman tarinaa?

Leikki on lapsen työtä, sanotaan. Tokaisun taustalla on ajatus, ettei lasten kuulu paiskia hommia aikuisten lailla. Toisaalta sillä viitataan myös lasten tapaan opetella olemaan aikuisia, jäljitellä isojen läheistensä tekemisiä. Ollaan kotista eli otetaan rooleiksi vaikkapa äiti, isi, lapsi ja koira. Mielikuvitus pääsee valloilleen ja kotileikkiin hyppää dinosaurus ja ehkäpä yksisarvinenkin.

Ulos huonoista kaavoista

KOLUMNI Liperin Sydänyhdistys ry:n juhlisti viime viikonloppuna puolivuosisataista taivaltaan. Yhdistys on osallaan pyrkinyt parantamaan ja liperiläisten sydänterveyttä sekä luomaan sydänystävällistä ympäristöä erilaisine turvalaitteineen.

Lomalta ladattuna lumeen

KOLUMNI Kun nuori mies nukkuu, on se kuin laittaisi rahaa pankkiin, kuuluu vanhan kansan sanonta. Mutta kyllä tuo sanonta pätee hiukan vanhempiinkin henkilöihin sukupuoleen katsomatta. Syysloma on kuulunut koululaisten ohjelmistoon jo viitisenkymmentä vuotta, ja se pitäisi istuttaa myös työläisten vuosikiertoon.

Vanhuksen mielessä

KOLUMNI Parhaillaan vietettävä vanhusten viikko tuo kasvoille hymyä ja silmäkulmiin kosteutta. Kun saa etuoikeuden seurata ikäihmisen elämää läheltä, ei voi olla sujahtamatta ajoittain läheisen harvenevien hiusten alle jäävän mielen syövereihin.